Muay Thai eli Thainyrkkeily on Thaimaan kansallislaji, jonka historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse. Thainyrkkeily on tärkeä osa Thaimaan kulttuurihistoriaa ja lajia näkeekin kaikkialla Thaimaassa.
Thainyrkkeily on pystyottelulaji ja sen tekniikkavalikoimaan kuuluvat lyönnit, potkut, kyynärpäälyönnit, polvipotkut ja thaipaini eli pystypaini.
Thainyrkkeilyssä tarvitaan sekä fyysisiä että henkisiä ominaisuuksia, mutta niiden lisäksi myös taitoa, tekniikkaa ja taktiikkaa. Thainyrkkeilyharjoittelu on monipuolista, se kasvattaa kestävyyttä, voimaa ja lihaskuntoa.
Lajista on kehittynyt tehokas kuntoilumuoto kaikenikäisille, vaikka harjoittelu tähtääkin ottelemiseen. Thainyrkkeilyssä järjestetään kansallisia ja kansainvälisiä kisoja, niin nuorille kuin aikuisillekin. Thainyrkkelyssä on mahdollista otella nuorten ja aikuisten sarjoissa aina salikilpailuista maailmanmestaruustasolle asti.
Kuntonyrkkeily on tehokas liikuntamuoto kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Kuntonyrkkeilyssä peruskunto kasvaa huomaamatta. Tunnilla käytetään pistehanskoja parin kanssa tai harjoituksen voi myös tehdä yksin säkin kanssa.
Junnuthai on alle 14-vuotiaille tarkoitettu ryhmä. Tunnilla opetellaan thainyrkkeilytekniikoita. Harjoittelun tulee olla hauskaa ja iloista, tukien lasten motorista kehitystä sekä kehonhallintaa. Harjoitukset eivät sisällä ensisijaisesti fyysistä kontaktia vaan harjoittelu tapahtuu säkkeihin ja potkutyynyihin.
Harjoitusaikataulu 3.8.2024 alkaen
Maanantai
17.00-18.00 Kuntothainyrkkeily käsillä
18.00-19.30 Thainyrkkeily
Tiistai
17.00-18.00 Thainyrkkeily
18.00-19.00 Sparri+ Thaipaini
19.00-20.00 Alkeiskurssi
Keskiviikko
16.00-17.00 Lapset, kilpailijat
17.00-18.00 Lapset, alle 14v.
18.00-19.30 Thainyrkkeily
Torstai
17.00-18.00 Thainyrkkeily
18.00-19.00 Sparri + Thaipaini
19.00-20.00 Alkeiskurssi
Perjantai
16.00-17.00 Lapset, kilpailijat
17.00-18.00 Lapset, alle 14v.
18.00-19.30 Thainyrkkeily
Lauantai
11.00-12.00 Lapset, kilpailijat
12.00-13.30 Thainyrkkeily
13.30-15.00 Sparri+ thaipaini
Sunnuntai
Suljettu
1kk – 75€, 1 vuoden jatkuva sopimus *(mahdollisuus tauottaa)
3 kuukauden sopimus, 85€/kk
1kuukauden määräaikanen (ei jatkuva) 95€
Lapset, alle 14-vuotiaat 220€/kausi
10 kertaa 120€
Kertamaksu 20€
Yksityistunti 60€
Peruskurssi 110€
Jos olet kiinnostunut yksityistunnista, laita sähköpostia info@deosmuaythai.com
Verkkomaksu
Smartum-liikuntasetelit
Smartum mobiili (smartum pay)
Epassi
Edenred
Pankkikortti
Visa
Mastercard
American Express
Visa Electron
Google pay
Apple pay
Käteinen
Vetokuja 1 B-rappu
01610 Vantaa
info@deosmuaythai.com